Rosacea eli ruusufinni

Ruusufinni on krooninen tauti, joka oireilee aaltoillen. Ruusufinniä esiintyy useammin naisilla ja eniten 30-50-vuotiailla.

Taudin oireita ovat kasvojen äkillisesti lehahtava punoitus, näppylät ja märkärakkulat sekä korostuneet hiusverisuonet. Poskien punoitus ilmenee usein hikoillessa, lämpötilan vaihtelun yhteydessä tai jännittävissä sosiaalisissa tilanteissa. Osalla esiintyy myös silmäoireita esim. kuivasilmäisyyttä ja silmäluomien reunan tulehdusta.

Oikealla hoidolla ruusufinnin oireita voidaan lievittää ja ehkäistä. Tyypillistä on aaltoilevuus. Välillä iho on pahemmassa kunnossa, välillä oireet helpottavat.

Monet ulkoiset tekijät saattavat pahentaa oireita ja niitä välttämällä voi vaikuttaa ihon kuntoon. Apteekkituotteilla voi myös helpottaa ihon oireilua.

Ruusufinnin ennaltaehkäisynä ja hoitona kannattaa suojautua auringolta vaatteilla ja aurinkovoiteilla sekä välttää keskipäivällä auringossa olemista. Pakkasella ja kovalla viimalla poskien suojaaminen vaatetuksella voi vähentää punoitusta. Myöskin jotkin ruoat voivat aiheuttaa ihon punoitusta, kuten mausteiset ruoat, alkoholi, kuumat juomat sekä ruoat.

Yksi ruusufinnin alamuoto on couperosa, joka johtuu katkenneista ja laajentuneista hiusverisuonista. Oireina ovat kasvojen lehahtelu ja teleangiektasiat (hämähäkkiluomet). Iho voi tuntua kuivalta ja kireältä sekä ihossa voi tuntua polttelevaa ja pistelevää tunnetta. Iho ärtyy myös helposti eri voiteista ja kasvojenhoitotuotteista.

Ruusufinni-iho on usein kuiva ja herkästi reagoiva. Ruusufinni-ihon puhdistukseen ja kosteutukseen tarkoitettuja ihonhoitotuotteita löytyy paljon erilaisia apteekin valikoimasta. Myös herkälle iholle tarkoitetut tuotteet yleensä sopivat. Punoitusta voi peittää meikkivoiteilla. Alle on lueteltu rosacea-iholle sopivia kasvojenhoitotuotteita.

Puhdistustuotteita

LRP ROSALIAC – puhdistusgeeli

Puhdistaa hellävaraisesti kasvoilta ja silmänympärysiholta meikin ja epäpuhtaudet. Virkistää ihoa ja tekee ihosta raikkaan ja miellyttävän tuntuisen. Levitä puhdistusgeeliä vanulapuilla tai sormenpäillä. Ei tarvitse huuhdella vedellä pois. Hypoallergeeninen ja hajusteeton koostumus.

Avene Antirougeurs CLEAN Soothing Cleansing Lotion

Puhdistaa ihon ja meikin hellävaraisesti kasvoilta ja silmänympärysalueelta. Lievittää ihon ärtyneisyyttä sekä kireyttä. Ei tarvitse huuhdella pois. Hajusteeton.

Uriage Thermal micellar water sensitive skin

Misellivesi herkälle iholle, joka rauhoittaa, suojaa ja vähentää punaisuutta. Puhdistaa epäpuhtaudet ja meikin. Poistaa myös vedenkestävän meikin. Pyyhitään vanulapulla, eikä tarvitse pestä pois vedellä.

 

Kasvovoiteet

Aco Rosacea Treatment Cream

Sopii lieviin ja keskivaikean rosacean oireisin. Sisältää vihreää väripigmenttiä, joka vähentää poskien punoitusta. Vähentää myös näkyviä pintaverisuonia. Voide rauhoittaa ja suojaa ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä. Sopii päivittäiseen käyttöön aamuin illoin, eikä sisällä antibiootteja tai parabeenejä.

URIAGE ROSELIANE CC CREAM SPF50+

CC- voide, jossa aurinkosuojakerroin 50+. Häivyttää punoitusta ja antaa iholle kauniin hehkun. Kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa sekä vahvistaa ihon suojamuuria.

Avene Tolerance control balm tai cream

Reaktiiviselle, yliherkälle ja allergiaan taipuvaiselle iholle. Lievittää kuumotusta, kireyden, pistelyn ja epämukavuuden tunnetta. Kosteuttaa ja rauhoitta ihoa. Hajusteeton ja säilöntäaineeton.

 LRP TOLERIANE ROSALIAC AR SPF 30 -PÄIVÄVOIDE

Kosteuttaa, vahvistaa ihon suojamuuria ja rauhoittaa ihoa. UV-suoja 30. Imeytyy nopeasti ja on hajusteeton.

LRP Toleriane DERMALLERGO NIGHT -VOIDE 40ML

Yövoide herkälle ja allergiaan taipuvaiselle iholle. Kasvoille, kaulalle ja silmänympärysiholle, joka kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Vähentää epämukavuuden tunnetta ja vahvistaa ihon suojakerrosta.


Tehotuotteet

LRP TOLERIANE ROSALIAC AR CONCENTRATE -TIIVISTE

Ehkäisee paikallista punoitusta. Kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa sekä tasoittaa ihon sävyä. Vähentää kuumottavaa ja epämukavaa tunnetta. Nopeasti imeytyvä ja vihreän sävyinen. Hajusteeton.

Avene ANTIROUGEURS ROSAMED concentrate

Kevyt ja hajusteeton tiiviste herkästi reagoivalle iholle. Ehkäisee punoituksen uusiutumista ja vähentää punoituksen esiintymistä. Kosteuttaa ja lievittää kuumotuksen tunnetta.

Favora rauhoittava & kosteuttava seerumi

Rauhoittava ja kosteuttava seerumi, joka vähentää ihon punoitusta, kutinaa ja kiristävää tunnetta. Tukee ihon puolustusmekanismia ja on hajusteeton ja väriaineeton. Sopii vegaaneille.

Favora rauhoittava & kosteuttava naamio

Täyteläinen ja rauhoittava naamio, joka hellii kuivaa ja ärtynyttä ihoa. Auttaa palauttamaan ja ylläpitämään ihon kosteustasapainoa. Anna naamion vaikuttaa 10 minuuttia ja pyyhi ylimääräinen naamio pois. Ei tarvitse huuhdella. Hajusteeton ja väriaineeton sekä sopii vegaaneille.

 

Seuraava
Seuraava

Farmasian opiskelu